Me uskomme sinuun
Me Clas Ohlsonilla olemme tiimipelaajia ja välitämme aidosti asiakkaistamme, toisistamme sekä toimintamme vaikutuksista.
Aina siitä lähtien, kun Clas Ohlson perustettiin yli 100 vuotta sitten, on kulttuurimme ollut vahvasti asiakaskeskeinen. Meillä on myös selkeä tavoite olla edelläkävijä kestävässä kehityksessä.
Jos jaat intohimomme saavuttaa enemmän, voimme tarjota sinulle upeita mahdollisuuksia kasvaa sekä henkilökohtaisesti että ammatillisesti.
Clas Ohlson tarjoaa osallistavan ja kannustavan työympäristön, jossa kaikilta odotetaan aloiteellisuutta ja rohkeutta kokeilla uusia asioita. Sinun innokkuutesi ja halusi kehittää Clas Ohlsonia kanssamme auttaa meitä pysymään askeleen edellä. Uskomme monimuotoisuuteen ja näemme työntekijöidemme erilaiset taustat, persoonallisuudet, kokemukset ja taidot arvokkaina ja tärkeinä menestyksemme kannalta.
Tutustu työntekijöihimme
Clas Ohlson aloitti toimintansa postimyynnillä vuonna 1918 Taalainmaalla Ruotsissa. Nykyään meillä on noin 5 000 työntekijää, joilla kaikilla on oma tarinansa.
-
Maria Huhtakangas, varamyymäläpäällikkö
"Clas Ohlson erottuu Suomessa kilpailijoista asiakaspalveluun keskittymisellä ja hienolla kulttuurillaan. Olen siitä hyvin ylpeä. Täällä kaikki ovat yhtä tärkeitä.”
-
Anna Dragsten, tiiminvetäjä
”Myymälöissä meistä tulee monien asiakkaiden arjen sankareita, ja monien ihmisten mieliin on juurtunut, että olemme ongelmanratkaisijoita.”
-
Merim Deomic, Business Analyst
"Kun aloitin harjoittelijana myymälässä Suomessa vuonna 2008, Clas Ohlsonin valikoima viehätti minua ensin. Kulttuurimme on kuitenkin syy siihen, miksi olen jäänyt tänne. Clas Ohlson uskoo ihmisiinsä."
Avoimet paikat
Clas Ohlson Suomi yrityksenä
Intohimonamme on elämisen helpottaminen kaikenlaisissa kodeissa. Missiomme on auttaa ja innostaa ihmisiä parantamaan arkeaan tarjoamalla käteviä ja käytännöllisiä ratkaisuja edulliseen hintaan joka päivä.
Työskenteletkö jo yrityksessä Clas Ohlson Suomi?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.